CLASSIC MOTOCROSS des NATIONS 2000

 

                      Classic luokkien joukkue-MM ajettiin 5.8.2000 Kristianstadissa, Etelä-Ruotsissa. Suomesta mukana olivat joukkueet 40+ ja 50+ luokissa. Tänä vuonna tehtiin uusi osanottajaennätys kun sekä 40+ että 50+ luokissa oli 12 joukkuetta ja 60+ luokassa 7 joukkuetta.

                      Tapahtumat Ripan radalla alkoivat jo torstaina kun suuressa olutteltassa pidettiin yhteinen ilta. Tilaisuus oli lähinnä ruotsia taitaville sillä ohjelma oli kokonaan paikallisella kielellä. Esiintyjiä olivat Sten “Storken” Lundin ja Bill Nilsson, jotka olivat 60-luvulla Ruotsin, ja samalla koko maailman kärkiajajia. He muistelivat vanhoja kilpailukokemuksiaan ja vastailivat yleisön kysymyksiin. Miesten vanhat kisapyörät oli myös tuotu näytille.

                      Perjantaina oli vuorossa katsastus, jossa puututtiin erityisesti kahteen seikkaan: kiinteisiin jalkatappeihin ja takaiskunvaimennuksen pituuteen. Säännöt kieltävät selkeästi kiinteät jalkatapit koska ne ovat turvallisuusriski. Tällaiset tavattiin kuudesta pyörästä ja ne vaihdettiin kääntyviin samana iltana, kovasta vastustuksesta huolimatta. Hitsipilli antoikin mukavasti lisävaloa pimenevään yöhön. Mainittakoon että nämä muutokset eivät koskeneet Suomen joukkuetta. Toinen ongelma eli takaiskunvaimennus sen sijaan nousi kuumaksi aiheeksi myös meidän leirissämme. Katsastajat paneutuivat tiukasti 50+ joukkueessa ajaneen ruotsalaisvahvistuksen, Kenneth Reinerstedtin Cheney-BSA:n jousitukseen ja saivat mitattua siitä 130 mm:n jouston kun vain 100 mm sallitaan. Lisäksi ylitystä löytyi yhdeksästä muustakin pyörästä. Joukkueenjohtajien kokouksessa sovittiin että 15% ylitys sallitaan ja sen yli menevistä joukkueelle annetaan virhepisteitä. BSA (joka on muuten Bengt Åbergin ex-tehdaspyörä) oli kuitenkin alkuperäisessä kunnossaan, joten se vietiin kokouksen jälkeen uudelleen katsastukseen, ja lopputuloksena oli että pyörä todettiin kaikin puolin hyväksytyksi. Joukkueenjohtajat arpoivat myös puomillemenojärjestyksen. Siinä oli onni myötä sillä 40+ joukkueemme sai numeron 1 ja 50+ sijoituksen 6.

Kuvassa 50+ joukkue: vasemmalta Kyösti Helenius, Kenneth Reinerstedt, Jukka Monto ja Leo Lindberg.

                      Lauantai valkeni pilvisenä mutta sateen uhkaa ei ollut, eli olosuhteet olivat parhaat mahdolliset. Ensimmäisenä radalle pääsivät henkilökohtaista kilpailuaan ennen vuotta 1965 valmistetuilla pyörillä ajavat , sitten 60+ joukkueet ja kolmantena 50+ joukkueet. Rata on tasamaalle tehty hiekkarata johon oli saatu pieniä korkeuseroja. Harjoitukset menivät muuten ok, kuten tällaisilta konkareilta odottaa saakin, paitsi että Kyösti Heleniuksen ohjastamasta CZ 360 1966:sta putosivat molemmat äänenvaimentimet. Toinen löytyi mutta toinen tehtiin päämekaanikko Veijo Paappasen johdolla muovisesta öljypurkista. Hopeinen maali viimeisteli työn ja lopputulos oli ulkomuodoltaan täydellinen. 40+ joukkkueet lähtivät seuraavana 20 minuutin sessioonsa. Suomen poikien ajo näytti sujuvan hyvin ja kannustajien joukossa usko mainioon sijoitukseen kasvoi entisestään. Ainut takaisku oli Lasse Rantasen jalkaansa saama vamma, johon olisi tarvittu kylmäside mutta sellaista ei löytynyt koko rata-alueelta!

                      Puolen päivän aikaan kaikki joukkueet marssivat esittelyyn, myös Rantanen kipeällä jalallaan linkutti muiden mukana. Ensimmäinen MM-erä oli 60+ joukkueilla. Ruotsi otti kiinnityksen kultaan sijoituksilla 1., 3. ja 7.. Toisena oli Hollanti ja kolmantena Tanska.

50+ joukkueet ajoivat lähtöpuomin taakse seuraavina. Kyösti Heleniuksella tekniset ongelmat jatkuivat sillä kaasu jäi huutamaan täysillä. Pikainen tarkastus osoitti että kaasuttimen luistin kansi oli irti. Mekaanikkojen Niksi-Pirkan varastosta löytyneen ohjeen mukaan korjaus tehtiin ilmastointiteipillä ja nippusiteillä, ja niin Helenius ehti erään mukaan vain lähtösuoran mitan muille etumatkaa antaneena. Kärjessä ajoivat ruotsalaiset ja hollantilaiset, suomen joukkueen parhaana kympin paikkeilla ajoi Kenneth Reinerstedt ja Leo Lindberg tömisteli BSA 500:lla n. sijalla 20. Jukka Monto pääsi ensimmäisestä kurvista n. sijoituksella 30. Erän pituus oli 12 minuuttia + 2 kierrosta. Reinerstedt ajoi omien sanojensa mukaan ensimmäistä kertaa näin pehmeällä hiekkaradalla mutta ajo sujui siitä huolimatta erittäin hyvin kunnes erän loppupuolelta “Pässin” perä karkasi hyppyrissä alta. Pyörän käynnistäminen vei pitkän aikaa ja sijoitus putosi samalla, maalissa hän oli 26. Leo Lindbergin ajo vieraalla pyörällä parani koko ajan ja hän napsi miehiä edestään tasaista tahtia, maalissa Suomen joukkueen paras eli 14. Jukka Monto kuskasi Husqvarnaansa tasaista tahtia ja näki maalilipun sijalla 30. Kyösti Helenius ehti ajaa muutaman erittäin nopean kierroksen ohittaen jo tukkukaupalla muita kun vasen jalkatappi nyrjähti ja hän joutui ajamaan loppuerän ilman sitä. Kuten arvata saattaa niin kuoppaisella radalla ei tällä tavoin voi pitää vauhtia ja niinpä sijoitus oli lopulta 36. Erän voitti Jörgen Ahlström (S) BSA Cherryllä, toinen oli Jan Keizer (NL) Triumph, kolmas Peter Willems (NL) HVA. Pisteissä johti Hollanti perässään Ruotsi ja Belgia. Suomi oli seitsemäntenä.

                      Nuorukaisten eli 40+ ensimmäinen erä ajettiin seuraavana, puomin taakse asettui 45 kuljettajaa. Tässä, kuten edellisessäkin erässä, jokaisesta joukkueesta yksi mies lähti takarivistä oman maansa edustajan takaa. Suomalaiskatsomo sai riemuita kun Lasse Rantanen kiihdytti Maicolla kolmanneksi. Jukka Penttilä sai CZ:n myös hyvään vauhtiin ja ajoi ensimmäisestä mutkasta n. kymmenentenä. Rantanen ajoi vaivattomasti kärkiporukan mukana ja kun muutama kierros oli menty niin hän siirtyi johtoon! Eroa alkoi syntyä saman tien ja näytti siltä että hänen erävoittoaan ei uhkaa mikään. Iloa ei kuitenkaan kestänyt pitkään kun Rantanen yhtäkkiä hiljensi vauhtiaan ja pysähtyi radan reunaan katsoen takapyöräänsä. Maico oli sylkäissyt ketjut pois! Hän rusautti ketjut nopeasti takaisin paikoilleen ja jatkoi matkaa, nyt sijalla 4 eli kaikki oli edelleenkin mahdollista. Kisa jatkuikin näin muutaman kierroksen, Rantanen ajoi varovasti etteivät ketjut loikkaisi pois uudelleen mutta se ei auttanut. Vaiva toistui ja sijoitus putosi, ja sama jatkui koko loppuerän ajan, viimeisellä kierroksella peräti kolme kertaa. Loppusijoitus 23. Kyllä mahtoi syödä miestä itseään kun katsojatkin repivät pelipöksynsä tuhannen päreiksi. Muilla suomalaisilla sen sijaan meni paremmin. Penttilä ajoi hyvin koko erän ja taisteli itsensä lopulta 11:sta. Timo Järvinen sai Hondansa nousujohteisesti vauhtiin ja oli lopulta Penttilän imussa sijalla 13. Timo Hanski varmisti joukkueen tuloksen ajamalla maaliin sijalla 24. Erän voitti Peter v.d. Nieuwenhof (NL) perässään Adrie v. Beers (NL) ja Bedrice Bendik (CZ). Neljäs oli Eric Geboersin veli Desiree ja viidenneksi jätettiin ex-maailmanmestari Jaroslav Falta (CZ). Mainittakoon että koko kärkiviisikko ajoi CZ:llä. Pistetilanne näytti meille valoisalta sillä Suomi oli kolmantena Hollannin ja Ruotsin jälkeen.

                      Toinen erä, 60+. Erävoitto meni tällä kertaa Tanskaan mutta silti Ruotsista kruunattiin tasaisemmilla sijoituksilla mestari. Hopeaa ajoi Hollanti ja Tanska jätettiin pronssille.

                      50+, toinen erä. Tällä kertaa kaikki pääsivät hyvin matkaan, suomalaisista viivalta irtosivat parhaiten nelarimiehet. Kyösti Heleniukselle eivät tekniikan jumalat olleet tänään suotuisia sillä CZ:n tulpan hattu irtosi jo ensimmäisellä kierroksella ja sitä kiinnittäessä olivat taas kaikki muut jo menneet. Raivoisa nousu loppui tällä kertaa ketjujen pois lentämiseen, jonka jälkeen pyörä ei enää suostunut käynnistymään. Vauhtia mieheltä kyllä löytyi, se nähtiin niillä muutamalla kierroksellä jotka hän pääsi ajamaan kunnolla. Reinerstedt ajoi tälläkin kertaa parhaana sini-valkopaitaisena mutta päivän (kiro)sana eli ketjut tulivat taas pilaamaan hyvän suorituksen. Ne lensivät pois ja jumittuivat niin tiukasti että edessä oli keskeytys. Mies oli todella pettynyt! Leo Lindbergillä pyörä sen sijaan toimi ja ajo maistui. Imatran mies oli lopulta 16. Lähtijöitä oli 44 eli suoritus oli erittäin hyvä. Jukka Monto ajoi varman päälle sijoituksen 30 ja näistä sijoituksista koostui sitten joukkueen pistesaalis tässä erässä. Kolmannen tuloksen puuttuminen näkyi tulosluettelossa, sillä joukkue putosi lopulta kymmenenneksi. Voiton vei Hollanti (284 pist), toinen oli Ruotsi (275 pist) ja kolmas oli Belgia (203).

Kuvissa mustalaattaiset: 37 Timo Hanski, 38 Timo Järvinen, 39 Jukka Penttilä ja 40 Lasse Rantanen. Keltalaattaiset: 37 Kenneth Reinerstedt, 38 Jukka Monto, 39 Kyösti Helenius ja 40 Leo Lindberg.

                   Suomalaisten toiveet olivat korkealla 40+ toisessa erässä. Maicon ketjuohjain oli vaihdettu ja sen ei uskottu enää tuottavan ongelmia. Kuljettajilla oli tiukka tsemppihenki päällä joten kaikki oli mahdollista vaikka Luxemburg ja Sveitsi olivat vain pisteen Suomea jäljessä. Puomi kaatui 41:n kilpailijan edestä ja Rantanen oli taas kärkiporukassa, muutkin suomalaiset hyvissä asemissa kahdenkympin paremmalla puolella. Toisella kierroksella Rantanen siirtyi suomalaisten riemutessa kärkeen ja alkoi heti repiä eroa muihin. Tämän jälkeen voittajasta ei ollut enää kenelläkään mitään epäselvyyttä, Rantanen oli selkeästi radan nopein kuljettaja ja Maico lensi komeasti yli pitkistäkin pöytähyppyreistä. Maalissa voittomarginaali oli huikeat 25 sekuntia! Timo Järvinen oli ilmeisesti satuttanut kuntohuippunsa näihin kilpailuihin sillä hänen vauhtinsa kasvoi kun se muilla alkoi hiipua. Vaikka Honda yrtitti vikuroida pitkillä pattisilla suorilla vastaan niin kuljettaja pysyi koko ajan tilanteen herrana ja nousu kohti kärkeä oli vääjäämätöntä. Kierrokset loppuivat Timon osalta kesken ja loppusijoitus oli 8. Jukka Penttilä sai taas hyvän lähdön ja ajoi pitkään sijoilla 11-13 mutta lopulta joutui laskemaan muutaman paremmin peruskuntokauteen satsanneen kuljettajan ohitseen, maalissa 16. Timo Hanski kiristi vauhtiaan ensimmäisestä erästä vielä hiukan lisää ja tavoitti ruutulipun sijalla 23. Vaikka yhteispisteistä ei ollut erän jälkeen tietoakaan niin suomalaiset juhlivat erävoittoa kuin MM-kultaa! Tunnelma oli todellakin katossa!

                      Kukituksen jälkeen oli ainakin joukkueenjohtajana toimineella Juha Montolla hengenahdistus lähellä kun johtajat kutsuttiin yhteispalaveriin. Siellä kerrottiin erän jälkeen tehdyistä takaiskunvaimennuksen tarkistusmittauksista, ja yksi joka ei ollut läpäissyt mittausta oli Rantasen Maico! Miten MM-mitalin nyt kävisi? Onneksemme kyseessä ei ollut ainut tapaus ja koska muillakin oli omia lehmiä ojassa niin kokous pääsi lopulta yllättävän helposti yhteisymmärrykseen: jousituksesta ei tulla tänä vuonna antamaan mitään rangaistuksia vaan tapauksesta otetaan opiksi ja ensi vuodeksi ongelmaan keksitään paremmat lääkkeet. Näillä tiedoilla oli hyvä mennä takaisin suomalaisleiriin ja juhlinta voitiin aloittaa! Suomi oli saanut pronssia!!! Hollanti vei taas kultaa ja Ruotsi hopeaa, mutta se ei meitä haitannut ja illalla meno olikin sen mukaista juhlateltassa sekä leirillä.

                      Suomessa Rantanen meni näyttämään edelleen kipeää jalkaansa lääkärille, joka yksituumaisesti totesi sen olevan murtunut! Mies oli ajanut murtuneella jalalla MM-erävoiton ja todennut vain että “onhan se vähän kipeä, ei voinut ajaa täysin vapautuneesti”. “Suomen sankarihan sää olet” sanottaisiin Tuntemattomassa Sotilaassa.

                      Sunnuntaina ajettiin henkilökohtaiset kilpailut. Suomalaisista mukana olivat Mika Hanski (luokka vm. 74 ja vanhemmat 250 cc) ja Leo Uro (luokka vm. 74 ja vanhemmat 500 cc). Kaikissa luokissa ajettiin kaksi erää, ja hyvinhän Suomen pojat taas ajoivat vaikka tekniikka aiheuttikin omat ongelmansa: Hanski ajoi hopealle ja Uro oli kahdeksas.

Takaisin

1