Veijo
Autjoen motoristin ura alkoi 9-vuotiaana kun hän sai Tunturi Sport mopedin
vuosimallia 1963. Järvenpäässä heidän kylällään oli tuolloin vain kaksi
autoa, joten muu liikenne ei häirinnyt nuorta hurjapäätä vaan hän saattoi
hioa ajotaitoaan rauhassa peltojen ja metsien lisäksi myös maantiellä.
1969 - kun Veijo oli 14-vuotias - osti isä hänelle Husqvarna
Silverpilenin. Pyörä oli entinen Päijänne-ajon kisalaite, joten loistavan
merkkivalinnan lisäksi Veijon ensimmäinen moottoripyörä omasi myös
mielenkiintoisen historian. Vaikka laite oli jo parhaat päivänsä nähnytkin
niin siinä oli mahtavat 11 hevosvoimaa ja korkeapuristekansi. Ehkä kone oli
liikaakin viritetty, sillä edellinen omistaja luopui siitä loukkaantumisen
takia! Veijon mielestä näin ei kuitenkaan ollut. Hän ajoi Silverpilenillä
Tuusulan Moottorikerhon Rampakan motocross-radalla, joka oli vain kolmen
kilometrin päässä kotoa. Radalla oli suuri mäki, johon pyörän voimat eivät
riittäneet vaan ainut keino oli laittaa ykköstä pesään ja rinnalla juosten
tulla mäki ylös. Olisiko tässä kuuma vinkki nykycrossareillekin kunnon
kohottamiseen?
15-vuotiaana alkoi työelämä kun Veijo toimi helsinkiläisessä
M-Tuonti nimisessä moottoripyöräliikkeessä lähettinä. Siellä heräsi
kiinnostus kovempaan rautaan ja jokaisella ruokatunnilla askeleet veivät myymälän
puolelle, jossa Häntä saattoi ihailla: Husqvarna 250 Cross. Siinä Hän oli,
kromiposket kutsuvasti kimaltaen. Nuoren miehen suuri unelma. Saisinpa
tuollaisen kaunottaren omakseni! Mutta todellisuus ei valitettavasti aina mene
unelmien mukaisesti ja niin kävi myös tässä tarinassa: pyörän hinta oli
liian suuri eikä äiti antanut lupaa hankinnalle. Karvas pettymys oli vain hyväksyttävä
ja auttoihan tässä HVA Silverpilen, jolla saattoi sentään päästellä
pitkin teitä ja metsiä. 18-vuotiaana Veijo luopui Silverpilenistäkin ja edessä
oli viiden vuoden tauko moottoripyöristä.
Seuraava hankinta oli 125 cc Suzuki RM. Hän ajoi sillä motocrossia
mutta rekkamieheksi siirtyneellä miehellä ei aika riittänyt aktiivisempaan
harrastukseen, joten pyörä jouti pian myyntiin. Katupyörä Veijolla on myös
ollut mutta sitä hän pitää liian vaarallisena harrastuksena (autoilijat eivät
huomaa) eikä homma muutenkaan kiinnostanut. Mittariin tuli kahden kesän aikana
vain 1000 kilometriä! Vanhemmat pyörät sen sijaan ovat aina olleet Autjoen
sydäntä lähellä ja aikojen saatossa omistuksessa on ollut useampia
laitteita, mm. Ariel ja museorekisterissäkin ollut BSA.
1990 motocross alkoi taas kiinnostaa ja hän hankki kaksipuolikkaan
Hondan harrastelupyöräksi. Nuorena miehenä saamatta jäänyt Husqvarna
kuitenkin kaiversi edelleen takaraivossa ja 1995 hän sai hankituksi Husqvarna
400 vm. -71:n. Siitä kipinä iski päälle täydellä teholla ja nykyisin
tallista löytyy myös Husqvarna 250:t vm. -72 ja -66 sekä viimeisin hankinta,
hyvässä kunnossa pääkaupunkiseudulta löytynyt harvinainen Husqvarna 360
1967. Veijo Autjoki on osallistunut aktiivisesti classic motocross-sarjaan ja
muihinkin ajotapahtumiin. Husqvarnassa häntä miellyttää erityisesti se että
osia voi vaihtaa monen pyörän kesken eikä ole sidottu vain yhteen
vuosimalliin tai kuutiotilavuuteen.